.

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Mopsi tuli taloon



Meidän nuori neiti rakastaa koiria yli kaiken. Koska en oo luvannut meille oikeaa koiraa hankkia, on mielenkiinto kohdistettu koiratavaroihin. Koiran rodulla ei periaatteessa oo mitään väliä, mutta aina jos eteen tulee jotain mopsin tai chihuahuan kuvalla varustettua, niin se on vaan ihan pakko saada. 


Aika vähän oon toistaiseksi joutunut mitään hankkimaan, mutta keskiviikon blogitapaamisessa Sisustus-Säteessä tuli eteen ihana mopsi-tyynynpäällinen. Vaikka olin liikkeellä yksin, päätin ilahduttaa tyttöä ostamalla sen. Mun silmää miellytti erityisesti toi kudottu pinta. Tää on huomattavasti kivemman näköinen kuin perinteinen painokuva.


Mua vähän jännitti, että sorrunko shoppailemaan oikein urakalla. Oli nimittäin äärimmäisen kiireisen työviikon vuoksi päällä sellainen "mä oon niin ansainnut jotain ihanaa"-fiilis. Lopulta tää oli kuitenkin mun ainoa ostos. Oon viime viikkoina karsinut kaapeista niin paljon tavaraa, että kynnys uuden ostamiseen on kohonnut aika korkeaksi. 

Nyt meen virittelemään jonkun lautapelin valmiiksi. Vähän jännittää, päättyykö peli-ilta taas kyyneliin. Jätän teidät arvailemaan, kuka meidän perheessä on se huonoin häviäjä ;)

Kivaa lauantai-iltaa!


2 kommenttia :