.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Happy Birthday to me


Tänään on sit taas se päivä vuodesta, kun Facebook-seinä täyttyy onnitteluista ja joutuu taas myöntämään itselleen, ettei tässä ihan nuori enää ole. Onneksi henkistä kasvua ei tapahdu kovin nopeasti ja oon edelleen sisäisesti ihan teini :)

Kolme läheisintä ystävääni: Me, Myself and I olivat jokainen hankkineet mulle jotain kivaa synttärilahjaksi. Ilmeisesti olivat sopineet lahjahankinnoista kimpassa, koska kaikki kolme lahjaa oli paketoitu nätisti samaan Stockmannin laatikkoon.

Tän laatikon kuvan eilen jo Facebookin puolelle laitoinkin uteliaita kiusaamaan (kannattaa muuten klikata itsensä tykkääjäksi FB:n kautta. Sinne tulee välillä jotain pientä extraa).
Enkä mä muuten avannut tätä eilen, vaikka mieli teki.




Lahjojen antajat olivat myös arvanneet, ettei meillä mitään kakkua kuitenkaan saa ja toimittivat paketin lähikauppaan. Eipä siis tarvinnut heille mitään tarjoilujakaan väsäillä.

Ai että, miten mua jännitti avata toi paketti. Mulla oli sellainen vahva aavistus, että jotain mieluisaa siellä varmaan on, koska nämä kolme tyyppiä tuntevat mun paremmin kuin kukaan muu.


Enkä joutunut tälläkään kertaa pettymään.
Paketista löytyi uunivuoka, jolle meillä todellakin on tarvetta. Nyt ei tarvitse enää askarrella lasagnea levyjen palasista soikeaan vuokaan.




Toisena paketista paljastui Steltonin termari. Kannatti tästä lahjahaaveesta postailla, kun olivat sitten poimineet sen mun pakettiin. Olivat valinneet ton värinkin mun puolesta, kun en osannut itse päättää valkoisen ja harmaan välillä.





Ja sit paketista paljastui vielä yks pitkäaikainen on/off-haave; Mixrack. Tää on ollut haavelistalla pitkään ja välillä siitä aina hävinnyt lehtipinojen siirtyessä keräyspaperiastiaan. Onneksi tällä on kuitenkin niin monta muutakin käyttötarkoitusta, ettei se varmasti tyhjänä joudu meillä seisoskelemaan.




Kaikki kuvat lainattu täältä.  Ja tuotteet maksettu (valitettavasti) ihan itse (siis noi lahjan antajathan ne maksoi), vaikka mainostinkin nyt ilmaiseksi tuolla pakettikuvallani ;)

Napsin sitten omat kuvat, kun tavarat löytävät paikkansa ja pääsevät käyttöön.

Ja nyt täytyykin singahtaa hakemaan myymättä jääneet romut kirpparilta. Arkea ne synttäritkin on.
Aurinkoista iltaa :)


8 kommenttia :

  1. Paljon onnea! Tosi kivan lahjan oli sun kaverisi (alteregosi) onnistuneet ostamaan! Mistä ne on tienneetkin että sä just näitä olet halunnut? Kumma juttu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Mä suosittelen kaikille ystäviksi näitä kolmea kaverusta. Niillä on käsittämättömän hyvä maku ja osaavat melkein lukea ajatukset :)

      Poista
  2. Onnea onnea!:)) Hienoja lahjoja!

    VastaaPoista
  3. ONNEA ONNEA ONNEA :):)

    Multa löytyy muo samaiset kaverit ;) ;)

    VastaaPoista